Stressikevät

Kuten otsikostakin voi jo päätellä, niin tässä postauksessa pohdiskelen kevään tuomaa stressin tunnetta. Kun vielä opiskelin, mietin toden teolla että mikä ero syksyn ja kevään stressillä on? Oman kokemuksen kautta syksyllä, lukuvuoden päätyttyä osasi paljon paremmin hengähtää ja nauttia kahden viikon (tai miten pitkä lie nyt ollutkaan :D) lomasta, eikä murehtia liikoja tekemättömiä tehtäviä. Keväällä taas tuntuu että seinät kaatuu niskaan ja tehtäviä on liian paljon ja liian vähän aikaa. Inhosin kevättä ja sitä pakottavaa tarvetta tehdä niska limassa tehtäviä, kun ulkona paistaa nätisti aurinko ja on tennarikeli. Luulin, että tällainen kamala ahdistus ja stressi, joka opiskellessa oli päällä, olisi jo menneen talven lumia. Olin pahasti väärässä.

Enää stressiä ei aiheuta koulutehtävät. Nyt stressiä aiheuttaa muutto, työttömyys ja taloudellinen tilanne. Pitäisi vuokrata muuttoauto muuttoa varten, mutta äsken kun tein pientä kartoitusta, oli parilla firmalla niin sekavat sivustot etten muuta saanut kuin pääni pyörälle. Huomenna pitää lähteä Riihimäeltä Mikkeliin ja viikonlopun aikana pakata kaikki tavarat niin, ettei tarvitse muuta kuin noutaa ne muuttoviikonloppuna. Kelan kanssa pitää venkslata tukiasiat kuntoon. Kuitenkin suurin stressin aiheuttaja on työttömyys.

Tällä hetkellä Riihimäellä on kaksi työpaikkahakua, joihin olen hakenut, ja nyt odottelen vain mahdollista työhaastattelukutsua. Odottaminen on RAASTAVAA. Eilen sanoin Juhalle ennen kun kävimme nukkumaan, että kaikkein eniten hajottaa se, että olen kouluttautunut täysin oikealle alalle, mutta kukaan ei huoli minua töihin mihinkään. Syynä ainoastaan se, ettei minulla ole tarpeeksi työkokemusta juuri mistään. Sitten kun eteen sattuu sellainen työtehtävä, jossa erikseen mainitaan, että parhain pätevyys on joko yhteisöpedagogi tai sosionomi, niin tehtävän haluaa entistä enemmän. Itse olen ainakin ladannut kyseiseen tehtävään hirveät ennakko-odotukset ja halu päästä haastatteluun on älyttömän suuri. Tällainen liika toivominen ja optimismi on tässä tilanteessa tyhmää, koska sitten pettyy isomman kaavan mukaisesti. Ei olisi ensimmäinen työtehtävä jonka menettämisen kohdalla oma ammatillinen osaaminen kyseenalaistettais ihan täysin.

Kuitenkin joka päivä siirtää meitä lähemmäs kesää. Mitä lähempänä ollaan kesää, sitä vähemmän stressikevättä on jäljellä. Kuten viisas äitini on sanonut minulle moneen otteeseen, niin kyllä se työ aikanaan tulee. Se ei tarvitse kuin yhden paikan joka näkee potentiaalin, ja se on siinä, Ja niinhän se on. Ei vaan millään malttais odottaa enää :D

Upeet fiilarit kuitenkin tulevasta kesästä, ihanaa päästä kokemaan uus kaupunki kesällä! Toivottavasti passikin löytyy ennen heinäkuun reissua.

Tässä hyvää fiilistä stressin keskelle :-)