Pelattiin äsken Juhan kanssa wordbasea. En omaan puhelimeen saanut sitä koska lumia (<3) mutta nyt kun tabletin latausjohto löytyi, on androidin monet ovet taas auki. Pelattiin kolme peliä ja sen jälkeen sanoin Juhalle, että en enää koskaan pelaa tota peliä Juhaa vastaan. Hävisin nimittäin joka ikisen niistä.
Ite jotenkin odotin ihan varmana, että oon suhteellisen hyvä siinä. Pohdin ja mietin ja pähkäilin minkä kerkesin ja koko ajan luulin että jollakin tavalla teen nyt läpimurron. Ei siitä tullut sitten yhtään mitään. Minkä ihmeen takia oikeesti aattelin olevani yhtäkkiä niin hyvä jossakin tommosessa? Minkä takia tommoisesta, maailman turhimmasta asiasta pitää ylipäätään vetää herneet nenään ja ottaa henkilökohtaisesti?
Sitten rupesin miettimään. Missä asiassa oon parempi kuin Juha? Ainut asia, minkä keksin, oli laulaminen. Ei Juhakaan huono ole, mutta oon sentään opiskellu sitä ja kehittänyt nuoresta asti. Mut ehkä tällä tavalla kärjistetysti sanottuna, Juha on parempi kaikessa kuin minä. Juha on fiksu. Juha on hoitanut koulunsa myös fiksusti ja ansainnut kaiken mikä sen tuloksena on eteen tullut. Juha jaksaa hoitaa kotihommia. Osaa leipoa, osaa pilkkoa ilman että sormiin tulee haavoja ja heittää frisbeetäkin paremmin. Todennäköisesti valmistuttuaan saa töitäkin. Juhalla on ollut ihan ok perheolosuhteet, miulla taas ihmiset on kuollut ja muuta ikävää sattunut elämän varrella. Juha on ehjä, minä oon rikkinäisempi ihmisenä. Kuinka turhauttavaa!
Minkä takia tämmöset asiat mukamas sitten haittaa? Koska kukapa ei haluaisi olla hyvä kaikessa. Tai edes jossain. Tällä hetkellä elämässä tuntuu juuri siltä, että itse on osittain epäonnistunut, kun tällä hetkellä ei ole vastannut omiin odotuksiin, ja toinen on ansaitusti elämässään todennäköisesti juuri siinä missä haluaakin olla.
Eikö olekin tyhmää ajatella tällaisia asioita? Mutta haluankin kysyä teiltä, ketkä ikinä tämän blogitekstin tulette lukemaan, että kuka teistä ei ole ajatellut tällaisia tyhmiä asioita? Tunnistan itse tekeväni tätä usein ja astetta turhemmista asioista.
Lopputulos että en minä ole millään tavalla epäonnistunut tai huonompi ihminen, vaikka en osaa tehdä kaikkia asioita, mitä muut osaavat tehdä. Enkä ole edes tyhmä. Ehkä joku päivä opin täysillä arvostamaan sitä, että olen epätäydellinen. Ja kuitenkin samalla, kaikkine niine vikoineni ja hyvine puolineni täydellinen.