great expectations

Oon pitkän aikaa miettinyt, että mistä seuraavaks viittisin turista. Ajatukset on vilistänyt iha arkisista päivänkuvauspostauksista diipimpeihin mietintäpostauksiin. Nyt vaan sattuu olemaan sellanen olo, että pakko vähän pohdiskella. Mielen päälle nimittäin nousi odotukset ja toisiin itsensä vertaaminen.

Pelattiin äsken Juhan kanssa wordbasea. En omaan puhelimeen saanut sitä koska lumia (<3) mutta nyt kun tabletin latausjohto löytyi, on androidin monet ovet taas auki. Pelattiin kolme peliä ja sen jälkeen sanoin Juhalle, että en enää koskaan pelaa tota peliä Juhaa vastaan. Hävisin nimittäin joka ikisen niistä.

Ite jotenkin odotin ihan varmana, että oon suhteellisen hyvä siinä. Pohdin ja mietin ja pähkäilin minkä kerkesin ja koko ajan luulin että jollakin tavalla teen nyt läpimurron. Ei siitä tullut sitten yhtään mitään. Minkä ihmeen takia oikeesti aattelin olevani yhtäkkiä niin hyvä jossakin tommosessa? Minkä takia tommoisesta, maailman turhimmasta asiasta pitää ylipäätään vetää herneet nenään ja ottaa henkilökohtaisesti?

Sitten rupesin miettimään. Missä asiassa oon parempi kuin Juha? Ainut asia, minkä keksin, oli laulaminen. Ei Juhakaan huono ole, mutta oon sentään opiskellu sitä ja kehittänyt nuoresta asti. Mut ehkä tällä tavalla kärjistetysti sanottuna, Juha on parempi kaikessa kuin minä. Juha on fiksu. Juha on hoitanut koulunsa myös fiksusti ja ansainnut kaiken mikä sen tuloksena on eteen tullut. Juha jaksaa hoitaa kotihommia. Osaa leipoa, osaa pilkkoa ilman että sormiin tulee haavoja ja heittää frisbeetäkin paremmin. Todennäköisesti valmistuttuaan saa töitäkin. Juhalla on ollut ihan ok perheolosuhteet, miulla taas ihmiset on kuollut ja muuta ikävää sattunut elämän varrella. Juha on ehjä, minä oon rikkinäisempi ihmisenä. Kuinka turhauttavaa!

Minkä takia tämmöset asiat mukamas sitten haittaa? Koska kukapa ei haluaisi olla hyvä kaikessa. Tai edes jossain. Tällä hetkellä elämässä tuntuu juuri siltä, että itse on osittain epäonnistunut, kun tällä hetkellä ei ole vastannut omiin odotuksiin, ja toinen on ansaitusti elämässään todennäköisesti juuri siinä missä haluaakin olla.

Eikö olekin tyhmää ajatella tällaisia asioita? Mutta haluankin kysyä teiltä, ketkä ikinä tämän blogitekstin tulette lukemaan, että kuka teistä ei ole ajatellut tällaisia tyhmiä asioita? Tunnistan itse tekeväni tätä usein ja astetta turhemmista asioista.

Lopputulos että en minä ole millään tavalla epäonnistunut tai huonompi ihminen, vaikka en osaa tehdä kaikkia asioita, mitä muut osaavat tehdä. Enkä ole edes tyhmä. Ehkä joku päivä opin täysillä arvostamaan sitä, että olen epätäydellinen. Ja kuitenkin samalla, kaikkine niine vikoineni ja hyvine puolineni täydellinen.

181 päivää

Hei taas tyypit!

Nää viimesimmät postaukset on olleet vähän ahdistuneita ja stressipitoisia elämäntilanteesta johtuen, mutta onneks tänä viikonloppuna oli yksi päivä kun en oikeesti tehnyt mitään muuta, kuin nauttinut elämästä. Juha tuli viikonlopuks Mikkeliin ja meillä oli puolivuotispäivä. Ihan älytöntä ajatella että ollaan tässä, kun aika tuntuu menneen niin nopeasti. No kuitenkin, oli ihan huikea viikonloppu!

Käytiin jo perjantaina kattelemassa vähän Mikkelin fribakiekkotarjontaa, mutta yhden pyöräliikkeen tarjonta jäi katsomatta kun se oli kiinni. Eli lauantaina herättiin jo 9 ja mentiin katsomaan kiekkoja. Sen jälkeen mentiin Kahvila&Leipomo Vileeseen aamupalalle. Otettiin molemmat Vileen smörrebrödit ja kahvit. Miä otin vielä jälkiruuaks mutakakkua. Smörrebröd oli tosi hyvää ja mutakakku oli miusta parasta mutakakkua, mitä ikinä oon syönyt. Se on aika paljon sanottuna miun suusta, koska oon tosi vaativa kaiken suhteen. :D

Sen jälkeen käytiin pyörimässä vähän kaupoissa ja sitten mentiin vaihtaan kamppeet ja käveltiin Mikkelin frisbeegolfradalle. Oli ihan tosi hyvä ilma ja ihmisiäkään ei ollut mitenkään liian paljon. Mikkelin radalla oon huomannu eniten semmosia tyyppejä jotka haluu ohittaa ja joskus niitä tulee liian monta peräkkäin ja se kyllä vähän välillä ärsyttää. (Ei siis millään pahalla, ymmärrän jos on hyvä ja nopee. Toivottavasti iteki oon joskus. :D) Nyt oli semmonen lupsakka heittofiilis eikä haitannu yhtään että heitto ei kulkenut välillä. Oli kivaa heitellä ja heitin jopa pari kertaa parin. Todettiin Mikkelin radan olevan kiva rata.

Sen jälkeen hiton nälkäsinä ja väsyneinä käveltiin kotiin. Maastojuoksukengillä on hiton ikävää kävellä asfaltilla. Sattuu meinaan ihan joka paikkaan. Ku päästiin kämpille, niin vaihettiin vaatteet ja mentiin King's Chineseen syömään. Ruoka oli superhyvää! Sen jälkeen käytiin kellarissa käyttämässä meikäläisen ansaitsemat drinkkiliput pois ennen muuttoa. Sen jälkeen tultiin kämpille ja nautittiin vielä viiniä.

Tämmösiä päiviä oikeesti kaipaa välillä. Kun tuntuu että on loputtomasti asioita jotka painaa ja joita pitäis hoitaa, on ihanaa välillä herätä siihen että on hyvä päivä ja ei oo koko päivänä jaksanut murehtia YHTÄÄN mitään. On vaan onnellinen niistä asioista, joita on ja jotka on hyvin. Oikeastaan olisi tärkeää muistaa niitä asioita useamminkin kuin vain välillä. Loppujen lopuks elämässä ei oo kovin montaa asiaa jotka ois todella pahasti pielessä. Kenelläkään.

Stressikevät

Kuten otsikostakin voi jo päätellä, niin tässä postauksessa pohdiskelen kevään tuomaa stressin tunnetta. Kun vielä opiskelin, mietin toden teolla että mikä ero syksyn ja kevään stressillä on? Oman kokemuksen kautta syksyllä, lukuvuoden päätyttyä osasi paljon paremmin hengähtää ja nauttia kahden viikon (tai miten pitkä lie nyt ollutkaan :D) lomasta, eikä murehtia liikoja tekemättömiä tehtäviä. Keväällä taas tuntuu että seinät kaatuu niskaan ja tehtäviä on liian paljon ja liian vähän aikaa. Inhosin kevättä ja sitä pakottavaa tarvetta tehdä niska limassa tehtäviä, kun ulkona paistaa nätisti aurinko ja on tennarikeli. Luulin, että tällainen kamala ahdistus ja stressi, joka opiskellessa oli päällä, olisi jo menneen talven lumia. Olin pahasti väärässä.

Enää stressiä ei aiheuta koulutehtävät. Nyt stressiä aiheuttaa muutto, työttömyys ja taloudellinen tilanne. Pitäisi vuokrata muuttoauto muuttoa varten, mutta äsken kun tein pientä kartoitusta, oli parilla firmalla niin sekavat sivustot etten muuta saanut kuin pääni pyörälle. Huomenna pitää lähteä Riihimäeltä Mikkeliin ja viikonlopun aikana pakata kaikki tavarat niin, ettei tarvitse muuta kuin noutaa ne muuttoviikonloppuna. Kelan kanssa pitää venkslata tukiasiat kuntoon. Kuitenkin suurin stressin aiheuttaja on työttömyys.

Tällä hetkellä Riihimäellä on kaksi työpaikkahakua, joihin olen hakenut, ja nyt odottelen vain mahdollista työhaastattelukutsua. Odottaminen on RAASTAVAA. Eilen sanoin Juhalle ennen kun kävimme nukkumaan, että kaikkein eniten hajottaa se, että olen kouluttautunut täysin oikealle alalle, mutta kukaan ei huoli minua töihin mihinkään. Syynä ainoastaan se, ettei minulla ole tarpeeksi työkokemusta juuri mistään. Sitten kun eteen sattuu sellainen työtehtävä, jossa erikseen mainitaan, että parhain pätevyys on joko yhteisöpedagogi tai sosionomi, niin tehtävän haluaa entistä enemmän. Itse olen ainakin ladannut kyseiseen tehtävään hirveät ennakko-odotukset ja halu päästä haastatteluun on älyttömän suuri. Tällainen liika toivominen ja optimismi on tässä tilanteessa tyhmää, koska sitten pettyy isomman kaavan mukaisesti. Ei olisi ensimmäinen työtehtävä jonka menettämisen kohdalla oma ammatillinen osaaminen kyseenalaistettais ihan täysin.

Kuitenkin joka päivä siirtää meitä lähemmäs kesää. Mitä lähempänä ollaan kesää, sitä vähemmän stressikevättä on jäljellä. Kuten viisas äitini on sanonut minulle moneen otteeseen, niin kyllä se työ aikanaan tulee. Se ei tarvitse kuin yhden paikan joka näkee potentiaalin, ja se on siinä, Ja niinhän se on. Ei vaan millään malttais odottaa enää :D

Upeet fiilarit kuitenkin tulevasta kesästä, ihanaa päästä kokemaan uus kaupunki kesällä! Toivottavasti passikin löytyy ennen heinäkuun reissua.

Tässä hyvää fiilistä stressin keskelle :-)

Hola!

Moikkista vaan!

Tossa aiemmin keväällä keskustelin yhden ystäväni, Anun kanssa siitä, kuinka työttömänä elämä on aika sisällötöntä. Hän ehdotti minulle, että alkaisin pitämään blogia. Näin saisin päiviini jonkinlaista sisältöä ja kuulemma minulla saattaisi olla sellaista sanottavaa, joihin ihmiset voisivat mahdollisesti samaistua. Nyt, pitkän harkinnan jälkeen, olen päättänyt ottaa neuvosta vaarin ja kokeilla tätä ehdotusta. Varsinkin nyt, kun elämässä puhaltaa muutoksen tuulet.

Vappua edeltävällä viikolla irtisanoin asuntoni Mikkelissä. Päätös oli sinällään helppo, koska ihana, rakas Mikkeli, jossa kasvoin, on muuttunut minulle enemmänkin vankilaksi kuin kodiksi. Suurin osa rakkaimmista ystävistäni on muuttanut pois Mikkelistä. Sen lisäksi poikaystäväni Juha asuu Riihimäellä. Ainut asia, joka minulla Mikkelissä on enää jäljellä, on perhe. Se ei kuitenkaan ole enää niin painava syy jäädä, koska tiedän että se on sellainen asia, joka ei katoa vaikka muuttaisikin pois. Viimeisimpänä syynä on se, ettei Mikkelissä yksinkertaisesti ole töitä. Ja niin tein päätöksen muuttaa Hyvinkäälle.

Kun irtisanoin oman asuntoni, (joka muuten oli aivan ihana, iso yksiö saunalla ja parvekkeella <3) heräsi uusi huoli. Mistä ihmeestä löydän yhtä hyvän asunnon Hyvinkäältä suhteellisen halvalla vuokralla? Kriteerinä asunnolle oli myös koko, koska koirani Bona on suhteellisen isokokoinen. Tärkeää oli myös se, ettei se olisi kovin kaukana juna-asemasta. Aikani seurailin ilmoituksia eri vuokraussivustoilta, mutta asuntojen koko vs. vuokran hinta eivät todellakaan toimineet yhteen. Seurailin myös lehti-ilmoituksia ja soitin parista asunnosta, jotka olivat potentiaalisia. Olin aivan varma, että asuntojen vuokranantajat eivät odottelisi, että tulisin seuraavalla viikolla takaisin Riihimäelle, vaan yrittäisivät saada vuokralaiset mahdollisimman pian. Kuitenkin molemmat, joille olin soittanut aikaisemmalla viikolla, soittivat minulle uudestaan tämän viikon alussa. Toista asuntoa kävin eilen katsomassa ja tänään kävin kirjoittamassa vuokrasopimuksen. Minulla on asunto Hyvinkäällä!

Asunnossa on 31 neliötä ja iso parveke. Asunto sijaitsee 100 metrin päässä juna-asemasta ja keskustaan on ihan kivenheiton verran matkaa. Tänään mennessäni yksin kirjoittamaan vuokrasopimusta, fiilistelin Hyvinkäätä ihan täysillä. Keväässä on muutenkin jotakin maagista. Aurinko lämmittää hieman, kadut ovat kuivat ja ilmapiiri on odottava. Se odottaa kesää. En voinut muuta kuin hymyillä vastaantulijoille.

Elämänmuutos jännittää minua aivan hirveästi. Eilen illalla en meinannut millään nukahtaa, kun ajattelin muuttoa ja siihen liittyviä kustannuksia jne. Juha yritti kovasti rauhoitella ja aika hyvin lopulta onnistuikin. Kuitenkin uskon, että Hyvinkäällä on minulle enemmän annettavaa kuin Mikkelillä tällä hetkellä, Enkä malta odottaa, että minun ja Juhan välille tulee kolmen tunnin junamatkan sijasta 8 minuutin junamatka. Ja kesä. Uutta on paljon kivempi kokea kesällä.

Yritän kovasti saada kirjoittelun jatkuvaksi, ei nimittäin olisi ensimmäinen blogi jonka pitäminen tyssää ensimmäiseen kuukauteen! :D

Tää biisi tsemppaa mua läpi tän muutoksen,
toivottavasti myös teitäkin! :-)